Järjestöt vaativat pysyviä investointeja mielenterveyteen

11.3.2021
Mielenterveyspooli esittää, että hallituksen puoliväliriihessä tehdään päätökset Terapiatakuusta, maksuttomasta psykoterapeuttikoulutuksesta ja mielenterveysstrategian toimeenpanon rahoituksesta.

Terapiatakuu flashmob Kolmen sepän patsaalla

Suomalaiset haluavat lisää resursseja mielenterveyden vahvistamiseen. Tästä kertovat esimerkiksi eduskunnan käsittelyyn edenneet kansalaisaloitteet Terapiatakuusta ja psykoterapeuttikoulutuksen maksuttomuudesta.

Mielenterveysjärjestöt ja monet muut kansalaisjärjestöt kannattavat tätä kansalaisten viestiä päätöksentekijöille. 

Myös pitkittynyt epidemiatilanne korostaa varhaisen mielenterveysavun saatavuuden parantamista kaikissa väestöryhmissä.

Mielenterveyspoolin mukaan mielenterveysongelmien hoito on saatettava samalle viivalle muiden vaivojen sekä sairauksien kanssa.

Kehittämistyön lisäksi tarvitaan pysyvää rahoitusta

Hallitus on tehnyt useita rahoituspäätöksiä mielenterveyden vahvistamiseksi, mutta ne ovat koskeneet kehittämistyötä. Esimerkiksi sote-uudistusta ja mielenterveysstrategiaa edistetään määräaikaisella hankerahoituksella.

Tämä kehittämistyö on äärimmäisen tärkeää. Mielenterveysjärjestöjen huolena on kuitenkin se, että kehittämistyö ei muutu pysyviksi investoinneiksi mielenterveyteen.

Siksi Mielenterveyspooli vaatii hallitukselta puoliväliriihessä päätöksiä pysyvistä lisämäärärahoista budjettiin vuodesta 2022 eteenpäin.

Terapiatakuu tulee irrottaa hoitotakuusta

Mielenterveyspooli vaatii hallitukselta toimia, jotta vielä tämän vaalikauden aikana Suomeen saadaan voimaan Terapiatakuu. Tämän vuoksi Terapiatakuu on nyt irrotettava laajemmasta hoitotakuusta ja toteutettava pikaisesti.

Esimerkiksi SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry esitti Terapiatakuun toteuttamista jo tällä hallituskaudella 9.2.2021 julkaistussa kannanotossaan.

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) varoitti viime huhtikuussa maailmaa uhkaavasta mielenterveyskriisistä. Suomessa se on estettävissä määrätietoisilla päätöksillä, joiden aika on nyt.

Mielenterveyspoolin tavoitteet hallituksen puoliväliriiheen

  1. Mielenterveyden vahvistamisen työllisyyspaketti  ja Terapiatakuu
  2. Psykoterapeuttikoulutuksen maksuttomuus
  3. Mielenterveysstrategian toimeenpanosta periaatepäätös sekä rahoituspaketti vuosille 2022 – 2023

Kannanoton allekirjoittaneet järjestöt: