Joka toinen suomalainen ei kertoisi mielenterveysongelmista työpaikallaan.

Mielenterveyssyiden takia menetämme 17 miljoonaa työpäivää vuodessa.

Mielenterveys ei kuitenkaan ole pelkkiä numeroita. Jokaisen luvun takana on tositarinoita uupumuksesta, masennuksesta tai ahdistuksesta.

Mielenterveyttä vahvistamalla voimme sekä säästää rahaa että auttaa ihmisiä voimaan paremmin työelämässä.

Tälle kampanjasivulle on koottu ideoita, joilla työpaikkasi voi muuttaa työelämän numeroita.

Tule mukaan luomaan huomisen mielekästä työelämää!

Työnantaja, sijoita mielenterveyden pääomaan!

Hyvinvoivat työntekijät ovat luovempia, sitoutuneempia ja parempia ratkaisemaan ongelmia. Hyvinvoiva työyhteisö sopeutuu, joustaa ja palautuu paremmin muutoksista ja vastoinkäymisistä.

Siksi mielenterveyden vahvistaminen on paras investointi, jonka voit tehdä tänä vuonna!

Mitä sijoituksella voi saada?

  • Mielenterveyteen panostaminen vähentää poissaoloja ja niistä aiheutuvia kustannuksia
  • Se edistää liiketoimintaa lisäämällä tuottavuutta ja suorituskykyä
  • Työntekijöiden hyvinvointi lisääntyy: työn sujuminen ja johtaminen helpottuvat.

Tiesitkö, että suuri suomalainen yritys sai mielenterveyteen sijoitetun euron kymmenkertaisena takaisin?

LUe lisää

sijoita_mielenterveys_pääoma_mielekäs_työ

Työ joustaa, mieli lepää!

Mielenterveydellä on suuri merkitys kykyymme tehdä työtä. Ja toisin päin – työ vaikuttaa mielenterveyteemme.

Mitä työpaikoilla voidaan tehdä käytännössä?

  • Panosta työn ja vapaa-ajan tasapainoon ja siihen, että työssä on riittävästi joustoa.
  • Tue työpaikalla mielenterveyttä erilaisissa elämäntilanteissa
  • Tee arjen käytännöistä mielenterveyttä tukevia: huomioi esimerkiksi palautuminen, loma- ja työaikakäytännöt ja keskinäinen vuorovaikutus.
  • Johda mielenterveyden edistämistä suunnitelmallisesti

Hyviä käytäntöjä on paljon – nyt on aika ottaa ne käyttöön. Luodaan yhdessä huomisen mielekäs työelämä!

Lue lisää

työajan_jousto_mielenterveys_mielekäs_työ

Päättäjä, vahvista mielen hyvinvointia ja paranna työllisyyttä!

Mielenterveysongelmat ovat yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy. Ne ovat yleisin syy myös sairauspäivärahan saamiselle. Nyt on aika muuttaa suuntaa! Mielenterveyteen panostaminen on keskeinen keino työllisyysasteen nostamisessa.

Lue lisää
Luodaan yhdessä huomisen mielekäs työelämä – Tule mukaan!

Luodaan yhdessä huomisen mielekäs työelämä – Tule mukaan!

Oletko kiinnostunut levittämään viestiä mielenterveyttä vahvistavasta työelämästä? Tälle sivulle on koottu Mielenterveyspoolin työelämäkampanjan materiaaleja, joita voit käyttää vapaasti!

Lue lisää
Millainen on työpaikkasi mielijalanjälki?

Millainen on työpaikkasi mielijalanjälki?

Mielenterveydelle turvallisen työtilan periaatteet auttavat siinä että, työpaikalla jokainen tulee kuulluksi ja saa mahdollisuuden onnistua.

Lue lisää

Psykologi Juho Mertanen: Työelämän mielijalanjälki on suuri

Miten voisimme pienentää työelämän mielijalanjälkeä? Asiantuntijapsykologi Juho Mertanen kertoo videolla keinoja, joilla voimme vahvistaa mielenterveyttä työelämässä.

Työuupumus – Miten sinä suhtaudut? Mirkan kokemustarina

Mirka uupui työssään tarjoilijana ja yrittäjänä. Häntä pelotti kertoa työuupumuksestaan yhtiökumppanilleen. Katso videolta, miten Mirkan työkaveri reagoi asiaan! Miten sinä suhtaudut mielenterveysongelmiin työpaikallasi?

Mielenterveysongelmat työpaikalla – Miten sinä suhtaudut? Marjan kokemustarina

Marja koki mielenterveysongelmia ja oli varovainen kertoessaan niistä työpaikallaan. Hän peräänkuuluttaa, että työpaikoilla tulee kohdata avoimesti ja ennakkoluulottomasti vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä. Miten sinä suhtaudut mielenterveysongelmiin työpaikallasi?

Työministeri Tuula Haatainen – "Kuunnellaan ja kuullaan toisia työpaikalla"

”Olen vakuuttunut siitä, että työministeriö voi olla viemässä eteenpäin keskustelua mielenterveydestä ja edesauttaa sitä, että työpaikoilla pystytään paremmin tunnistamaan mielenterveysongelmat, puuttua niihin ja luoda sellaista ilmapiiriä, että niistä puhuminen avoimesti on myös mahdollista”, työministeri Tuula Haatainen (sd.) sanoo.

Tutustu Mielenterveyspoolin järjestöjen sisältöihin

hyvan_mielen_tyopaikka

Esihenkilö, edistä mielenterveyttä työpaikalla!

Mielenterveyden tukeminen työssä on sekä voimavarojen vahvistamista että epäkohtiin puuttumista. Työterveyslaitoksen materiaalissa esitellään keinoja vahvistaa mielenterveyttä johtamisella, tunnistaa mielenterveyden riskejä ja tukea työntekijöitä.

hyvan_mielen_tyopaikka_logo

Työnantaja, ponnistele paremman työelämän puolesta!

Hyvän mielen työpaikka® -merkki on kannustin, joka rohkaisee edistämään mielenterveyttä työpaikoilla. Se tarjoaa vinkkejä, ideoita ja suosituksia mielenterveyden edistämisen arviointi- ja kehittämistyöhön. Merkin myöntää MIELI Suomen Mielenterveys ry.

Tutustu merkkiin

Screenshot 2020-03-09 at 17.13.14

Työntekijä, tehdään työelämästä parempi kohtaaminen kerrallaan

Työympäristöllä on suuri merkitys työpaikan viihtyvyyteen ja työhyvinvointiin. Jokainen voi omassa työyhteisössään vaikuttaa siihen, millaiseksi työympäristö muodostuu. Mielenterveyden keskusliitto vetoaa, että työelämäkulttuurista tehdään parempi kohtaaminen kerrallaan.

Tutustu kampanjaan

suomenklubitalot

Klubitaloilta tukea työelämään

Klubitalolla tuetaan jäseniä heidän omien yksilöllisten polkujen löytymisessä, tavoitteiden asettamisessa, ja niitä kohti etenemisessä. Klubitalolta saa tukea työkokeilu- ja työharjoittelupaikkojen löytämiseen ja tuetun työn tai itsenäisen työn löytämiseen.

Tutustu Suomen Klubitaloihin

Materiaali_FinFami-logo-400x400

Mielenterveysomainen, ota tilanteesi puheeksi työpaikalla!

FinFami on kehittänyt työpaikkojen tueksi yhteensä yli 28 materiaalivinkkiä ja -kokonaisuutta, joilla voidaan tukea työhyvinvointia, itsensä johtamista ja etätyörakenteiden mahdollistamista. Materiaalit auttavat myös ottamaan omaistilanne puheeksi työpaikalla esihenkilön kanssa.

Tutustu materiaaleihin

mielenterveyspooli_ikoni

Miten vahvistaisit mielenterveyttä työelämässä? Kerro meille ajatuksesi!

Mielenterveyspooli kampanjoi vuonna 2020 huomisen mielekkään työelämän puolesta. Haluamme vaikuttaa erityisesti työnantajiin ja esihenkilöihin. Miten sinä vahvistaisit mielenterveyttä työelämässä? Kerro meille ideasi!

Ota yhteyttä!

Kampanjan sanomalehtimainokset on toteutettu Koitos-suunnittelukilpailussa paremman sanomalehtimainonnan ja mielenterveyden puolesta. Lue lisää Koitoksesta ja sanomalehtimainoksen tehneestä joukkueesta!

Lue lisää

Seuraa kampanjaa somessa!