Vailla vakuutusta -vetoomus luovutettiin vakuutusyhtiöille

27.1.2022
Finanssiala ry:n hallituksen puheenjohtaja Juha Koposen mukaan vakuutusyhtiöt ovat valmiita käymään rakentavaa vuoropuhelua mielenterveydestä ja vakuutuksista.

Mielenterveyspooli luovutti tänään 27.1. verkkotilaisuudessa Vailla vakuutusta -kampanjan vetoomuksen koko vakuutusalaa edustavalle Finanssiala ry:lle.

“Vetoomuksen toiveet ovat rakentavia. Järjestöjen työ on arvokasta ja vakuutusalalla olemme valmiita aktiiviseen vuoropuheluun”, Finanssiala ry:n hallituksen puheenjohtaja ja LähiTapiolan pääjohtaja Juha Koponen sanoi tilaisuudessa.

Vakuutusyhtiöistä tilaisuuteen osallistuivat LähiTapiola, Fennia ja Turva. Kutsu lähetettiin kaikille Suomen suurimmille vakuutusyhtiöille.

Puolet vailla vakuutusta

Vailla vakuutusta -kampanjassa nostettiin esiin, että Mielenterveysbarometrin mukaan puolet mielenterveysongelmia itse kokeneista ihmisistä on saanut kielteisen vakuutuspäätöksen.

Psykoterapiassa käymisen takia vakuutusta ei ole saanut 8,4 prosenttia barometrin vastaajista.

Juha Koponen pitää tietoa tärkeänä ja kertoo alan ryhtyneen jo toimiin.

”Aikaisemmin mielenterveysongelmat johtivat herkemmin vakuutushakemuksen hylkäämisen. Nykyisin vakuutus voidaan monessa tapauksessa myöntää rajoitusehdoin, sen sijaan, että hakija jäisi kokonaan ilman vakuutusturvaa”, hän sanoi.

Koposen mukaan alalla seurataan aktiivisesti lääketieteen ja eri sairauksiin liittyvien hoitomuotojen kehitystä.

“Näin asiakkaille voidaan taata reilu kohtelu.”

Vetoomuksen allekirjoitti 5 250 ihmistä

Mielenterveyspooli vaati kampanjan vetoomuksessa sitä, että vakuutusyhtiöiden pitää kiinnittää huomiota selkeään tiedottamiseen ja asiakasneuvontaan esimerkiksi vakuutusten ehdoista ja myöntämisen edellytyksistä.

Toinen vaatimus on se, että jokaisen ihmisen tilannetta täytyy tarkastella yksilöllisesti. Mielenterveysongelma tai psykoterapiassa käyminen ei saa automaattisesti estää vakuutuksen saamista.

Vetoomuksen allekirjoitti 5 250 ihmistä. Kampanja keräsi suuren näkyvyyden sosiaalisessa mediassa: kampanjavideoita katseltiin yhteensä yli 200 000 kertaa.

Tavoitteena rakentava vuoropuhelu

Koposen mukaan vakuutusyhtiöt ovat valmiita käymään ongelmista rakentavaa vuoropuhelua mielenterveysjärjestöjen kanssa.

“Asiakasviestinnän kehittämisessä mielenterveyden vaikutuksista vakuuttamiseen on yhä mahdollisuuksia”, hän sanoi.

Koposen mielestä on tärkeää, että ihmiset hakeutuvat hoitoon silloin, kun se on tarpeen. 

“Vakuutusyhtiöidenkin näkökulmasta hoidettu tai hoidossa oleva mielenterveysongelma on pienempi riski kuin hoitamaton sairaus.”

Tutkimustietoa tulossa keväällä

Kevään aikana Finanssiala ry julkaisee uutta lääketieteellistä tutkimustietoa mielenterveysongelmien hoidon ennusteista sekä mielenterveysongelmien vaikutuksista kohonneeseen vakuutusriskiin. 

Asiaa on Finanssialan toimeksiannosta selvittänyt professori Hasse Karlsson Turun yliopistosta. Aiheesta järjestetään myös sidosryhmille tarkoitettu keskustelutilaisuus.

Mielenterveyspooli jatkaa vaikuttamista vakuutuksista

Vailla vakuutusta -kampanjan vetoomuksen nimienkeruu päättyi vuodenvaihteessa. Tavoitteenamme oli haastaa vakuutusyhtiöt mukaan keskusteluun mielenterveydestä.

Vuoropuhelu yhtiöiden kanssa on nyt avattu.

Teemme jatkossakin työtä, jotta vetoomuksen tavoitteet asiakasneuvonnasta ja yksilöllisestä harkinnasta toteutuvat myös käytännössä.

Mielenterveyspooli kiittää kaikkia vetoomuksen allekirjoittajia ja kampanjan viestiä levittäneitä ihmisiä – ilman teitä keskusteluyhteyttä yhtiöiden kanssa ei olisi avattu!

Tutustu kampanjaan