Aloitepohja
Neuvolapsykologien määrää on lisättävä siten, että jokaisessa neuvolassa on käytössä laadukkaita psykologin palveluita jokaiselle tarvitsevalle vanhemmalle.
Psykologin työn tavoitteena on tukea lapsen kehitystä ja vanhemmuutta sekä havaita lapsen ja perheen ongelmat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja järjestää muiden tahojen kanssa tarvittavaa tukea.
Palveluiden avulla on tuettava vanhempia ja heidän psyykkistä hyvinvointiaan eri elämäntilanteissa sekä esimerkiksi opiskelun, työn ja perheen yhdistämisessä.
Jälkitarkastuksen yhteydessä tulisi keskittyä myös vanhempien henkiseen hyvinvointiin. Tämän avulla voidaan ennaltaehkäistä raskausajan jälkeistä masennusta. Arviolta 50–80 prosenttia vastasynnyttäneistä äideistä kokee voimakasta mielialanvaihtelua ja alavireisyyttä. Suomessa noin 10−20 prosenttia äideistä ja isistä kärsii raskausajan ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.
Jos masennusoireista kärsivä vanhempi pääsee ajoissa avun piiriin, on mahdollista ehkäistä masennuksen vaikeutuminen ja parantaa vanhemman ja vauvan välistä vuorovaikutusta. Raskausajan ja synnytyksen jälkeisen masennuksen tunnistaminen ei ole ongelmatonta. Arvioidaan, että alle 40 prosenttia masennuksista tunnistetaan ja 10 prosenttia hoidetaan asianmukaisesti.
Masennus on riski koko perheelle, erityisesti parisuhteelle. Vanhempi voi kadottaa täysin otteen vauvaansa, itseensä ja koko perheen hyvinvointiin. Masennuksen ehkäisy ja varhainen tunnistaminen on tärkeää.
Me allekirjoittaneet valtuutetut edellytämme, että kunta tarjoaa jokaiselle sitä tarvitsevalle vanhemmalle neuvolapsykologikäynnin ja tarvittaessa lisää psyykkistä apua positiivisen vanhemmuuden ja jaksamisen edistämiseksi.
Tutustu Mielenterveyspoolin valtuustoaloitteisiin
Valtuustoaloite järjestölähtöisen toiminnan tukemisesta
Aloitteessa esitetään järjestölähtöisen toiminnan tukemista rahoituskanavia ja yhteistoimintamalleja voimistamalla.
Tutustu aloitteeseen
Valtuustoaloite mielenterveysvaikutusten arvioinnista
Aloitteessa esitetään, että kunta arvioi strategian ja talousarvion laatimisen yhteydessä esitysten mielenterveysvaikutuksia.
Tutustu aloitteeseen
Valtuustoaloite itsemurhien ehkäisykeskuksen perustamisesta
Aloitteessa esitetään itsemurhien ehkäisykeskuksen perustamista kuntaan.
Tutustu aloitteeseen
Valtuustoaloite mielenterveysosaamisen vahvistamisesta
Aloitteessa esitetään mielenterveysosaamisen vahvistamista kunnan hoitotyössä, kasvatuksessa ja koulutuksessa.
Tutustu aloitteeseen
Valtuustoaloite koulupsykologien mitoituksesta oppilaitoksiin
Aloitteessa esitetään, että kunnassa luodaan mielen hyvinvoinnin vahvistamisen käytännöt ja tätä tukeva koulupsykologien mitoitus.
Tutustu aloitteeseen
Valtuustoaloite matalan kynnyksen mielenterveysavun lisäämiseksi
Aloitteessa esitetään kynnyksettömän pääsyn kokeilemista mielenterveyspalveluissa.