Koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö STTK:n tänään 4.1. julkaistusta kyselystä selviää, että Terapiatakuulla on vahva kansalaisten tuki.
Vastaajista 87 prosenttia piti erittäin tai jokseenkin tärkeänä sitä, että Suomessa otetaan käyttöön Terapiatakuu, jonka tarkoitus on nopeuttaa ja helpottaa pääsyä mielenterveysapuun.
Syys-lokakuussa tehtyyn kansalaiskyselyynn vastasi yli 3 000 suomalaista.
Tulotaso vaikuttaa jonkun verran mielipiteeseen Terapiatakuusta
Kyselyn mukaan alle 2 000 euroa kuukaudessa tienaavat pitävät Terapiatakuuta useimmin erittäin tärkeänä, yli 5 000 euroa tienaavat taas harvemmin.
Suurituloisistakin kuitenkin 79 prosenttia piti asiaa erittäin tai jokseenkin tärkeänä. Myös puolueittain Terapiatakuu nähdään erittäin tai jokseenkin tärkeänä.
STTK:n mukaan mielenterveyden ongelmat ovat Suomessa laajalti tunnistettu.
“Kriiseihin on vastattava parantamalla hoitoon pääsyä. Sen rinnalla on kuitenkin tärkeää löytää keinot myös mielenterveysongelmien ennaltaehkäisemiseksi ja mielen hyvinvoinnin tukemiseksi”, STTK:n sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntija Ida Nummelin toteaa järjestön tiedotteessa.
Puolueet kannattivat Terapiatakuuta vaalipaneelissa
Kansalaisten lisäksi Terapiatakuulla on myös puolueiden tuki. MIELI ry:n 14.12. järjestämässä päättäjäpaneelissa kuultiin tuttu lupaus: kansalaisaloitteen mukaisesta Terapiatakuusta halutaan tehdä totta.
Myös viime eduskuntavaalien alla tehdystä kyselystä selvisi, että kahdeksan puoluetta kannatti Terapiatakuuta.
Laajasta tuesta huolimatta Terapiatakuuta ei ole vielä saatu lakiin kansalaisaloitteen mukaisella tavalla.