Vieraskynä: Kaiken terapiatyön perustana on luottamus

29.10.2020
Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurto järkyttää ja koskettaa koko mielenterveys- ja terapiatyötä tekevien ammattikuntaa. Murto on aiheuttanut asiakkaiden lisäksi monille työntekijöille ahdistuneisuutta, psykologi ja tutkija Tino Karolaakso kirjoittaa.

Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurto ja sen asiakkaisiin kohdistunut laaja yksityishenkilöiden kiristämisen ketju on koskettanut viime päivinä laajasti meistä jokaista, olimme sitten Vastaamon asiakkaita tai emme. 

Tässä tilanteessa ahdistuminen on täysin luonnollinen reaktio, koska perustavanlaatuista turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta on koeteltu. 

Kenenkään ei pidä eikä tarvitse jäädä ajatustensa ja tunteidensa kanssa yksin, vaan on tärkeää puhua omista tuntemuksistaan turvallisten läheisten kanssa ja hyödyntää tarjolla olevia kriisipalveluita.

Avun hakeminen kannattaa aina

Moni pelkää sitä, voiko tietovuoto paljastaa sen, että on itse käyttänyt terapiapalveluita. Asian saama huomio kuitenkin osoittaa sen, että moni meistä käyttää tai on käyttänyt mielenterveys- ja terapiapalveluita elämänsä aikana. 

Kukaan palveluita käyttänyt ei ole tehnyt mitään väärää, vaan on toiminut viisaasti hakiessaan itselleen apua ja tukea selvittääkseen sen hetkisen tilanteensa vaikeat solmut. 

Tämä ei muutu vastaisuudessakaan: avun hakeminen ja terapiapalveluiden käyttäminen ovat tehokkaimpia keinoja tavoitella omien arvojen mukaista mielekästä elämää. 

Raskaan tilanteen keskellä on aloitettu monia kiristyksen uhreja tukevia ja terapiapalveluiden stigmaa vähentäviä kampanjoita, jotka osoittavat kuinka paljon välitämme.

Mielenterveys- ja terapiapalveluiden perustana on luottamus, jota ilman terapia ei voi toimia.

Hoitosuhteen kirjauksiin tulisi merkitä vain välttämättömät asiat hoidon kannalta

Jos hoitosuhteesi on kesken ja siihen liittyvät kirjaukset mietityttävät, ota asia puheeksi terapeuttisi tai hoitavan henkilön kanssa. Hänelle on aivan yhtä tärkeää säilyttää välillänne oleva luottamus mitä lujimpana, joten voitte täysin avoimesti puhua myös siitä, mitä tapaamisistanne kirjataan. 

Terveydenhuollon ammattihenkilöitä sitovat tiukat kirjaamisohjeet. Kirjauksiin tulisi merkitä vain välttämättömät asiat hoidon kannalta. Niissä ei ole missään nimessä tarpeen kertoa koko elämäntarinaasi puhumattakaan syvimmistä tunteistasi ja ajatuksistasi. 

Itse pyrin seuraamaan kirjaamisessa tätä ajatusta: ”Mitä haluaisin ja en haluaisi itsestäni kirjattavan, jos olisin vastaavassa tilanteessa?” 

Kirjaukset ovat luettavissa OmaKannan kautta tai tilattavissa palveluntarjoajalta kirjallisena, jolloin tiedät tarkalleen, mitä sinusta on kirjattu. Tarvittaessa voit aina pyytää muutoksia näihin kirjauksiin. 

Luottamus on yksi tärkeimmistä arvoista mielenterveys- ja terapiatyössä

Tietomurto järkyttää ja koskettaa myös koko mielenterveys- ja terapiatyötä tekevien kenttää. Murto on aiheuttanut asiakkaiden lisäksi monille työntekijöille ahdistuneisuutta. 

Kaikille meille terapeuttista työtä tekeville luottamuksen säilyttäminen on yksi tärkeimmistä arvoistamme. Sitä on nyt rikottu meistä ulkopuolisista syistä. 

Kaikilla meistä tätä työtä tekevistä on tahtotila tämän luottamuksen korjaamiseen ja ylläpitämiseen nyt ja tulevaisuudessa.  

Solidaarisuus tietomurron uhreja kohtaan on nyt tärkeää

Monelle ahdistusta tilanteessa tuottaa ymmärrettävästi se, että omat henkilötiedot on vuodettu verkkoon ja ne ovat alttiita hyväksikäytölle. Tämä on laajempi kuin pelkkää terveydenhuolto- ja terapiakenttää koskettava kriisi. 

Minkään palvelun käyttäjän ei tulisi koskaan joutua olemaan huolissaan oman yksityisyydensuojansa säilymisestä. 

Tällainen rikollisuus on arvioiden mukaan valitettavasti tulevaisuudessa lisääntymässä. Jos jokainen taho ja yritys ei panosta tietoturvaan kunnolla, kuka tahansa meistä voi joutua tähän ahdistavaan tilanteeseen. 

Tämän vuoksi sähköisten järjestelmien turvallisuuteen on panostettava koko väestön psykologisen turvallisuuden takaamiseksi.

Solidaarisuus tietomurron uhreja kohtaan on nyt tärkeää. Sitä voi osoittaa monilla tavoilla.

Sano ääneen, ettei terapiapalveluiden hyödyntämisessä ole mitään väärää. Kuuntele ja ymmärrä toisen ahdinkoa. Ja ennen kaikkea: älä lue tai jaa kenenkään henkilökohtaisia tietoja.


Kirjoittaja Tino Karolaakso on psykologi ja tutkija.

Kirjoittaja Tino Karolaakso on psykologi työterveydessä ja tutkija yliopistolla.