Terapiatakuu-kansalaisaloite keräsi tarvittavat 50 000 allekirjoitusta heinäkuussa 2019. Aloite rantautui Arkadianmäelle virallisesti 22.10.2019, kun kansalaisaloitteen vireillepanijat Alviina Alametsä ja Pia Hytönen luovuttivat sen eduskunnan keskuskanslian lainsäädäntöjohtaja Tuula Kulovedelle.
Kuukauden päästä luovutuksesta aloite oli eduskunnan lähetekeskustelussa, jossa se sai tukea yli puoluerajojen.
“Kannatan aloitetta. Hallitus kannattaa sitä. Tulemme mahdollisimman nopeasti tuomaan julki sen, mitä aioimme tehdä”, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) sanoi lähetekeskustelussa 21.11.2019.
Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) oli lähetekuskustelun aikaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja. Hän antoi tukensa aloitteelle.
”Olen vakuuttunut siitä, että me sosiaali- ja terveysvaliokunnassa paneudumme huolella tämän aloitteen sisältöön ja viemme eteenpäin näitä asioita, mitä tässä on esitetty”, Vehviläinen linjasi.
Valiokunta haluaa sitoa Terapiatakuun hoitotakuuseen
Aloitteen sisältöön paneuduttiin sosiaali- ja terveysvaliokunnan julkisessa kuulemisessa, joka järjestettiin 13.2.2019. Kuulemisessa aloitteen vireillepanija Alviina Alametsä otti kantaa valiokunnan ajatukseen siitä, että Terapiatakuu toteutettaisiin osana hoitotakuuta.
Hallitusohjelmaan kirjattu hoitotakuu tarkoittaa sitä, että perusterveydenhuollossa kiireettömään hoitoon tulee päästä viikon sisällä hoidon tarpeen arvioinnista.
Alametsä korosti sitä, että olennaista ei ole kuitenkaan pelkkä nopea hoitoonpääsy.
“Hoitotakuussa pitää olla terveydenhuollon perustasolla tarjolla vaikuttavia psykoterapeuttisia ja psykososiaalisia hoitoja, kuten kansalaisaloitteessa linjataan”, hän painotti kuulemisessa.
Muuten hoitotakuu jää mielenterveyspalvelujen osalta hyvin tyhjäksi.
“Tässä on mahdollisuus nimenomaan tehdä iso muutos siihen, että mitä hoitoa tarjotaan. Ei pelkästään se, että miten nopeasti, vaan se että tutkitusti toimivat menetelmät olisivat yhä useammille saatavilla mielenterveyden hoidossa”.
Terapiatakuu oli esillä myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnossa (12.5.2020) julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2021-2024.
Siinä todetaan, että “valiokunta katsoo, että Terapiatakuu tulee toteuttaa osana hoitotakuuta mielenterveyspalvelujen saatavuuden parantamiseksi.”
Terapiatakuu on saanut tukea hallituspuolueilta viime aikoina
Lokakuussa hallituspuolueiden ministerit ja kansanedustajat antoivat tukensa Terapiatakuulle.
Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo otti kantaa Terapiatakuun puolesta Mtv:n nettikolumnissa 9.10.2020.
“Kaikkea ei tietenkään voi ratkaista millään yksittäisellä keinolla. Yksi parhaista olisi kuitenkin terapiatakuun ulottaminen koko maahan”, hän kirjoitti.
#Mielenterveys'palvelujen ympärillä on edelleen vahvoja tabuja. Sen kokee moni omassa elämässään, ja se vaikuttaa myös politiikan prioriteetteihin.
Rikotaan yhdessä tabu ja nostetaan mielen hyvinvoinnin vaaliminen politiikan kärkitavoitteiden joukkoon.https://t.co/VHmGjg68bv
— Maria Ohisalo (@MariaOhisalo) October 9, 2020
Vihreiden kansanedustajat Iiris Suomela ja Saara Hyrkkö nostivat aloitteen esiin Maailman mielenterveyspäivänä 10.10.2020.
“Mielenterveyden haasteet ovat yleistyneet ja hoitojonot ovat pidentyneet, joten on pidettävä huolta siitä, että mielenterveyden palveluihin ei synny pullonkauloja. Koko maassa tulee ottaa käyttöön terapiatakuu, jolla varmistetaan hoitoon pääsy kohtuullisessa ajassa”, he kirjoittavat Vihreiden blogissa.
4️⃣ Kunnille riittävä rahoitus mielenterveyden palveluihin. On pidettävä huolta, ettei mielenterveyden palveluihin synny pullonkauloja. Koko maassa tulee ottaa käyttöön #terapiatakuu, jolla varmistetaan hoitoon pääsy kohtuullisessa ajassa. #mielenterveys 7/7
— Saara Hyrkkö (@SaaraHyrkko) October 10, 2020
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson puolestaan tuki aloitetta linjapuheessaan vasemmistopäättäjille 3.10.2020.
“Jokaisella suomalaisella pitää olla myös oikeus luottaa siihen, että lääkäriin pääsee viikossa ja maksutta. Terapiatakuulla taas varmistetaan niin nuorten kuin aikuisten pääsy avun piiriin, kun sitä tarvitsee”, hän sanoi.
Myös puolueen virallisella Facebook-tilillä osoitettiin tukea Terapiatakuulle Maailman mielenterveyspäivänä.
✨Tänään vietämme maailman mielenterveyspäivää! ✨Mielenterveysongelmat koskettavat jollain tapaa suurinta osaa…
Julkaissut Vasemmistoliitto Perjantaina 9. lokakuuta 2020
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kommentoi Terapiatakuusta virinnyttä keskustelua eduskunnan täysistunnossa 9.10.2020.
“Terapiatakuu, mielenterveyskysymykset sekä hoitotakuu ovat sitä samaa kokonaisuutta, joka on eduskunnalle puolueesta riippumatta hyvin tärkeä kokonaisuus. Tältä osin me lähdemme siitä, että näitä mielenterveyspalveluja todella isolla kaarteella korjataan kaiken sen varan puitteissa, mitä hallituksella vain on tähän hankkeeseen laittaa”, hän sanoi täysistunnossa.
Kokoomus on patistanut hallitusta toteuttamaan Terapiatakuun
Oppositiopuoleista erityisesti kokoomus on pitänyt kansalaisaloitetta esillä eduskunnan täysistunnoissa ja kannanotoissaan.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo nosti Terapiatakuun esiin 18.8.2020 julkaistussa tiedotteessa.
“Tärkein keino auttaa ihmisiä on taata nopea hoitoon pääsy. Tarvitsemme terapiatakuun. Hyvä hallitus, tämä on arvovalinta. Käyttäkää 35 miljoonaa terapiatakuun toteuttamiseen, kuten kokoomus on esittänyt ja kuten kansalaisaloitteen tekijät vaativat. Kokoomus tukee aloitetta terapiatakuusta. Tuetteko te”, Orpo kysyy tiedotteessa.
Hän nosti Terapiatakuun esiin myös itsemurhien ehkäisypäivänä 10.9.2020.
Tänään on #itsemurhienehkäisypäivä. Tälläkin hetkellä joku miettii, jaksaako tai kannattaako enää jatkaa. Kannattaa. Jokainen voi auttaa kysymällä #mitäkuuluu. Välttämätöntä on myös helpottaa avunsaantia. Siksi #terapiatakuu on kokoomukselle tärkeä.
— Petteri Orpo (@PetteriOrpo) September 10, 2020
Myös Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa on vedonnut hallitukseen, että se ottaisi Terapiatakuun toteuttamisen osaksi työllisyystoimia.
“Koronakriisin myötä saavutettavien mielenterveyspalveluiden tarve on entisestään korostunut. Vastuuministeri Krista Kiuru (sd.) on eduskunnan kyselytunnilla vakuuttanut kannattavansa terapiatakuu-aloitetta. Hallitukselta on kaikki syyt odottaa päätöksiä asiassa”, Sarkomaa sanoi tiedotteessa 15.9.2020.
Kansanedustaja, @kokoomus eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja @sarisarkomaa vetoaa hallitukseen, jotta se ottaisi terapiarakuun osaksi työllisyystoimia, joista hallitus päättää budjettiriihessä. Lisää linkin takaa👇https://t.co/EgsSwrfoKV
— Helsingin Kokoomus (@KokoomusHki) September 15, 2020
Terapiatakuu on saanut tukea myös muilta oppositiopuolueilta
Kokoomuksen lisäksi muut oppositiopuoleet ovat nostaneet kansalaisaloitteen esiin viime viikkoina.
“Terapiatakuu tulee ottaa käyttöön matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalvelujen saatavuuden varmistamiseksi”, kristillisdemokraattien puoluehallitus edellyttää 17.10 julkaistussa kannanotossaan.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen piti puheenvuoron Terapiatakuun puolesta eduskunnan täysistunnossa 9.10.2020.
“Palveluja ei ole ollut riittävästi, ja kulttuurimme ei ole kehittynyt niin, että terapiassa käyminen olisi yhteisössä arkinen asia. Moni muu asia mahtui tänne budjettiin mutta terapiatakuu ei. Ja anteeksi, kun sanon tämän suoraan: se tulee maksamaan henkiä. Jatkan asiasta muistuttamista, sillä voin luvata, että se maksaa kyllä itsensä teille takaisin moninkertaisesti niin inhimillisesti kuin taloudellisestikin”, hän sanoi.
Vauhtia Terapiatakuun käsittelyyn
Vuosi ei ole politiikassa pitkä aika, mutta mielenterveysapua tarvitsevalle se voi tuntua ikuisuudelta. Koronakriisi on nostanut toimivien mielenterveyspalveluiden tarpeen entistä vahvemmin esille.
Puhetta Terapiatakuusta on kuultu tarpeeksi – nyt on tekojen aika.
FinFamin toiminnanjohtaja ja kansalaisaloitteen vireillepanija Pia Hytönen haluaa, että aloitteen käsittely etenisi nopeammin.
“Toivoisin, että ministeriö ja eduskunta ryhtyisivät valmistelemaan lainsäädäntöä pikaisesti. Terapiatakuulle on nyt entistä suurempi tarve – meillä ei ole varaa jättää investoimatta siihen”, hän sanoo.
Mielenterveyspooli on linjannut, että Terapiatakuu on toteuttava osana hallituksen Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmaa sekä mahdollisesti muuta hoitotakuuta aikaisemmin, mikäli hoitotakuun lainsäädännöllinen kokonaisuus valmistuu vasta ensi vuonna.
Hoitotakuulainsäädännön esittely on viivästynyt useaan otteeseen eikä helpotusta ole näköpiirissä. Tällä hetkellä hoitotakuun arvioitu esittelyviikko on joulukuussa 2020.
Viimeisimpänä käänteenä sote-uudistuksen yhteydessä Marinin hallitus linjasi, että hallitusohjelmassa todettu perusterveydenhuollon hoitotakuu toteutetaan osana tuottavuuskokonaisuutta sekä EU:n elpymisrahaa.
Tämä saattaa viivästyttää hoitotakuun toteuttamista vielä nyt luvatusta aikataulusta.
Koronakriisi on lisännyt Terapiatakuun tarvetta entisestään
Koronakriisi on näkynyt mielenterveyspalveluissa hoitoon hakeutumisen viivästymisenä ja kasvaneena huolena läheisten terveydentilasta ja voinnista.
Samaan aikaan järjestöjen tarjoaman etäyhteyksin toteutettavan kriisituen tarve on kasvanut.
Yhdistyneet kansakunnat (YK) varoittaa maailmaa uhkaavasta koronan jälkeisestä mielenterveyskriisistä ja kannustaa valtioita panostamaan psykososiaalisen tukeen ja nopeaan pääsyyn mielenterveyspalveluihin.
Siksi Terapiatakuun toteuttaminen on nyt entistä tärkeämpää. Nyt on aika tuoda kansalaisaloitteen vaatimukset käytäntöön.
Tehdään Terapiatakuusta totta, kuten kampanjan slogan kuuluu.