Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusasioiden neuvottelukunta Pyykön raportista: Kansalaisjärjestöjen on voitava itse määrittää muutoksen suuntaa ja leikkauksiin sopeutumista

27.1.2025
Neuvottelukunta antoi lausunnon selvityshenkilö Mika Pyykön raporttiin sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustustoiminnan edellytyksistä ja linjauksista.

Ihmisiä kokouksessa  lasiseinän takana keskittyneinä läppäriensä ääressä.

Neuvottelukunta pitää tärkeänä, että sote-järjestöihin sekä niiden tarjoamaan ennaltaehkäisyyn ja matalan kynnyksen tukeen kohdistuvien leikkausten tasoa voidaan arvioida uudelleen. Leikkausten vaikutukset väestön hyvinvointiin ja esimerkiksi hyvinvointialueiden kustannuspaineisiin tulisi huomioida.

Leikkausten tasosta riippumatta on tärkeää huolehtia, että sopeutuminen laskeviin avustustasoihin on mahdollisimman hallittua ja tuottaa kansalaisjärjestöjen työhön mahdollisimman vähän vahinkoa. Tämä edellyttää, että erilaisten leikkausvaihtoehtojen hyvinvointi- ja kansalaisyhteiskuntavaikutukset arvioidaan huolella ja laajapohjaisesti.

Samoin on tärkeää, että kansalaisjärjestöt voivat itse määrittää muutoksen suuntaa ja sopeutumista leikkautuviin avustustasoihin, ja että kullakin järjestöllä on mahdollisimman suuri liikkumavara oman toimintansa sopeuttamiseen.

Neuvottelukunta tukee raportissa esitettyjä keinoja järjestöjen hallinnollisen taakan keventämiseksi ja toteaa, että avustusjärjestelmässä tulisi painottaa yleisavustuksia.

Raportissa ehdotetaan avustusjärjestelmän pohjaksi kahta mallia, A ja B. Neuvottelukunta katsoo, että malli A ei ole sellaisenaan realistinen toteuttaa ja B-vaihtoehto edellyttäisi syventämistä. Neuvottelukunta antaa lausunnossaan oman ehdotuksensa, mallin C.

Kansalaisjärjestöjenriippumattomuus julkisen vallan ohjauksesta on tärkeää säilyttää

Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat keskeinen osa kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa, kokonaisturvallisuutta ja yhteiskunnan resilienssiä. Tämän monimuotoisen roolin vaaliminen on tärkeää globaalien ja kansallistenkin kriisien olosuhteissa.

Julkisten varojen vastuullisen käytön edellyttämä ohjaus on tärkeää toteuttaa niin, että kansalaisjärjestöjen riittävä riippumattomuus ja etäisyys julkisen vallan ohjauksesta säilyy.

Osana kansalaisyhteiskuntavaikutusten arviointia on tärkeää arvioida myös muutosten vaikutukset vapaaehtoistoimintaan ja sen vahvistamiseen. Tämä näkökulma on keskeinen myös valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2024 annetussa kansalaisjärjestöstrategiassa, jonka päämääränä on, että vapaaehtoistoimintaan osallistuminen ja vapaaehtoistoiminnan merkitys kasvavat.

Avustusasioiden neuvottelukunnan lausunto kokonaisuudessaan (doc)

Avustusasioiden neuvottelukunta ja -jaosto

Lausuntopyyntö lausuntopalvelussa

SOSTEn lausunto Pyykön raportista

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusasioiden neuvottelukunnan laissa määriteltyinä tehtävänä on antaa sosiaali- ja terveysministeriölle lausuntoja avustustoiminnan yleisistä linjauksista ja suuntaviivoista sekä kehittää ja arvioida avustuspolitiikkaa ja järjestötoimintaa. Neuvottelukunta on valtioneuvoston asettama ja koostuu järjestöjen edustajista. Neuvottelukunnan puheenjohtaja Sari Aalto-Matturi toimii Mielenterveyspoolin puheenjohtajana 2025—26.

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso asetti Mika Pyykön selvityshenkilöksi 1.8.—31.12.2024 selvittämään sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusten kehittämistä. Selvityshenkilön raportti on lausuntokierroksella 31.1.2025 saakka. Mielenterveyspooli antaa Pyykön raportista oman lausuntonsa lausuntokierroksen puitteissa.