“Kokemusasiantuntijat pitää saada mukaan päätöksentekoon” – Seminaarissa käsiteltiin mielenterveyttä ja vaikuttamista

22.8.2018
Kokemusasiantuntijoilla olisi paljon annattevaa mielenterveyspalveluiden suunnittelussa. Häpeäleima ja ennakkoluulot kuitenkin estävät usein osallistumisen päätöksentekoon – siksi mielenterveyden häiriöitä pitäisi käsitellä avoimemmin.
Koala-ryhmä puhui seminaarissa nykyaikaisesta mielenterveysaktivismista.

“Suurin saavutukseni on se, että en enää välitä, mitä ihmiset ajattelevat mielenterveysongelmistani”, eteläafrikkalainen Movement for Global Mental Health -järjestön johtaja ja skitsofrenian kokemusasiantuntija Charlene Sunkel sanoi Mielenterveyspoolin järjestämässä kansainvälisessä “Towards Inclusive Political Participation in Mental Health” -seminaarissa Lapinlahden sairaalassa Helsingissä.

Sunkel toi videohaastattelussa esiin, että vaikka mielenterveyden edistämiseen liittyvät haasteet vaihtelevat eri maissa, olennaista on kokemusasiantuntijoiden kuuleminen päätöksenteossa ja mielenterveysongelmiin liittyvän häpeäleiman vähentäminen.

Mielenterveyspoolin seminaarissa kuultiin myös yliopistotutkijoiden, aktivistien ja mielenterveysjärjestöjen asiantuntijoiden puheenvuoroja. Seminaari järjestettiin yhdessä kansainvälisen CRISP-yhteistyön kanssa, joka kokoaa yhteen ​​tutkimuksen, hallinnon ja käytännön toimijoita Euroopasta ja Yhdysvalloista. Tavoitteena on jakaa tietoa, oivalluksia ja hyviä käytäntöjä mielenterveyden edistämiseen.

Anna Macintyre Strathclyden yliopistosta Glasgowsta puhui kokemuasiantuntijuuden hyödyntämisestä politiikassa.

“Kokemusasiantuntijoita pitäisi kuulla, kun kehitetään mielenterveyden edistämistä poliittisessa päätöksenteossa”,  tutkija Anna Macintyre skotlantilaisesta Strathclyden yliopistosta sanoi.

Seminaarissa keskusteltiin myös siitä, miten kaikkia ihmisiä voisi tukea kansalaisvaikuttamisessa.

Mielenterveyspoolin projektipäällikkö Alviina Alametsän mukaan politiikan lisäksi oleellista on edistää julkista keskustelua, joka tukee ihmisten mielenterveyttä ja yleistä hyvinvointia.

“Kokemusasiantuntijoilla on siinä paljon annettavaa, mutta rakenteita ja asenteita tulisi muuttaa. Mielenterveyden häiriöihin liittyvä häpeäleima ja ennakkoluulot voivat estää pääsyn päätöksenteon kentille – siksi mielenterveyden häiriöitä pitäisi käsitellä avoimemmin”, hän totesi.

“YK:n yleissopimuksessa vammaisten henkilöiden oikeuksista taataan kaikkien oikeus osallistua poliittiseen ja julkiseen elämään yhdenvertaisesti muiden kanssa. Tämän pitää toteutua julkisen päätöksenteon rakenteissa, kaikessa poliittisessa toiminnassa ja puolueissa. Meidän pitää poistaa esteet ja yhdessä tukea kaikkia olemaan poliittisesti aktiivisia, jotta saamme mielenterveysongelmia tuntevat kokemusasiantuntijat mukaan, kun heidän asioistaan päätetään”, Suomen Mielenterveysseuran kehitysjohtaja Kristian Wahlbeck sanoi.

Claire Goodfellow Strathclyden yliopistosta Glasgowsta puhui kansainvälisistä esimerkeistä mielenterveyden edistämisessä politiikassa.